Täällä yksi työtovereistani oli kolme vuotta lainassa kaupungin ala-asteen rehtorina. Koulun johtaminen onnistui niin hyvin, että koulusta ja sen opettajista kirjoiteltiin myönteiseen sävyyn Washington Postissa useampaan kertaan. Washingtonissa vierailleet opetusministerit tutustuivat usein tähän kouluun, joka monella tavalla on aivan tavallinen kaupunkikoulu. Opettajien ja vanhempien mielestä koulusta oli tullut hyvä koulu erityisesti johtamisen ansiosta.

Kollegan rupeama rehtorina päättyi viime keväänä. Koulun johtajan paikka laitettiin julkiseen hakuun. Vanhempien kannustamana kyseinen kollega päätti asettua ehdolle. Monien yllätykseksi häntä ei kutsuttu edes haastatteluun vaan paikka annettiin jollekin toiselle. Syyksi kerrottiin, että tällä hakijalla ei ole rehtorin virkaan vaadittavaa johtamistutkintoa. Samassa koulussa osoitettu johtamistaito ei riittänyt. Eikä Harvardissa hankittu kouluhallinnon ja suunnittelun tohtorin tutkinto.

Suomessa on rehtoreita koulutettu ja rekrytoitu systemaattisesti jo pitkään. Ei ole ollenkaan kummallista, että työuransa alussa oleva opettaja valitaan koulunjohtajaksi. Monessa paikassa rehtoreiden pitää myös ansaita jatkopestinsä, koska virkaan on nimitys määräajaksi.

Rehtoreiden kouluttaminen tai oikeastaan valmentaminen tehtäviinsä ei ole kuitenkaan muualla maailmalla kovin yleistä. Esimerkiksi Itä-Euroopan maissa rehtori on tyypillisesti ollut poliittisen vallan vasalli, jonka ideologinen lojaalisuus on ollut virkanimityksen tärkein peruste. Suomalainen rehtorikoulutus on kansainvälisessä katsannossa poikkeuksellisen perusteellinen. Hallinnon pykälien muistamisen ohella tulevalle rehtorille annetaan eväitä ihmisten ja pedagogiikan johtamiseen, talouden hallintaan ja kulttuurien ymmärtämiseen.

Johtaminen on taitolaji. Joku on sanonut, että johtajaksi synnytään, harvemmin kasvetaan. Johtamista voi oppia mutta jos perusarvot ja asenteet ovat pysyvästi vinossa, ei mikään koulutus tai oppikirja saa aikaan hyvin toimivaa johtajaa. Moni taitava esimies on oppinut paljon urheiluvalmentajilta. Siksi hyvä rehtori kokee itsensä joukkueensa valmentajana pikemmin kuin päällikkönä.

Hyvä koulu vaatii yleensä hyvän johtajan. Tutkimuksissa on toistuvasti havaittu, että hyvin toimivassa koulussa on poikkeuksetta myös hyvin toimiva johtajuus, toisin sanoen hyvä rehtori. Tämä tarkoittaa sitä, että rehtori innostaa ja rohkaisee jokaisen tekemään parhaansa. Hän näkee lavealle ja kauas, on tasapuolinen, oikeudenmukainen ja luottaa työyhteisöönsä. Hyvä rehtori on myös esimerkki ja esikuva opettajille ja oppilaille.

Onko koulun hyvyys riippuvainen rehtorista. Tutkimusten mukaan voi sanoa, että aika tavalla näin on. Mielenkiintoista on, että etsittäessä yhteisiä tekijöitä sellaisista kouluista, joissa oppilaat eivät opi, opettajat eivät viihdy ja joihin vanhemmat ovat tyytymättömiä, yksi asia käy ylitse muiden: huono johtaja. Taitamattomalta rehtorilta on usein johtamisen perusidea kadonnut: auttaa muita onnistumaan omassa työssään. Huonon johtajan tuntee siitä, että hänelle rakkainta on oman aseman puolustaminen keinoja kaihtamatta.

Rehtoriguru Jukka Ahosen kanssa pyysimme kerran rehtorikoulutuksessa olevia piirtämään kuva hyvästä rehtorista. Tuotokset olivat mielenkiintoisia ja yleensä esittivät rehtorin olentona, jolla tulisi olla kaikki hyvän ihmisen ajateltavissa olevat positiiviset ominaisuudet. Hyvässä johtamisessa on kuitenkin lopulta kysymys pienistä asioista. Oman roolin ymmärtämisestä, kanssaihmisten arvostamisesta ja onnellisen ilmapiirin luomisesta työyhteisöön.

Tapa toimia on viesti. Tämä pätee erityisesti johtajiin. Kun johtaja puuttuu yksityiskohtiin, kuten missä järjestyksessä kokouksissa istutaan tai kuka saa tehdä mitäkin, on se merkki johtajuussokeudesta. Valta voi vaientaa vallattoman opettajan mutta se ei koskaan peitä epävarmuutta, josta heikot päälliköt kärsivät. Tulee mieleen Oulussa kerrottu johtamisidea: kun olet epävarma, mumise. Kun olet täysin pihalla, delegoi.

2.12.2005

Mutta maailman asioista paremmin perillä olevat pitävät Suomea ihmemaana. Taloudellisen kilpailukyvyn, teknologian, ympäristötietoisuuden ja hyvän hallinnon mittareilla meidät on noteerattu maailman huipulle. Salonen, Vänskä ja Saraste ovat kulttuurin kuluttajien keskuudessa kirkastaneet Suomikuvaa. Teemu ja muut jääkiekkoilijat tunnetaan urheilupiireissä. Lähes kaikki Suomessa vierailleet pitävät suomalaisia vieraanvaraisina ja maatamme kauniina.

Tänä vuonna on Suomesta kerrottu amerikkalaisessa mediassa näkyvästi ja myönteisesti. Paikallinen sanomalehti Washington Post, jota muuten luetaan täällä päivittäin niin Valkoisessa Talossa kuin eri virastoissakin, raportoi suomalaisista kuluneen kesän aikana useamman kerran (blogs.washingtonpost.com/finlanddiary). Maan muutkin valtalehdet, kuten New York Times ja Los Angeles Times sekä Kanadan suurin päivälehti Globe&Mail kertoivat pienen Suomen saavutuksista. ”Focus on Schools Helps Finns Build a Showcase Nation” ja ”Everything I really need to know I learned in Helsinki” jäivät otsikkoina monien mieliin.

Oppilaat ja opettajat ovat juosseet Suomea maailmankartalle siinä missä suomalaiset teknologian huippuyritykset ja kulttuurin kiintotähdetkin. Suomalaisten nuorten menestyminen kansainvälisissä osaamisvertailuissa tunnetaan täällä hyvin. Nyt tiedetään sekin, että pienissä kouluissa ja kohtuullisen kokoisissa luokissa opitaan hyvin ja osataan olla sopuisasti. Monille on tullut selväksi, että suomalainen opettaja on saanut paremman koulutuksen ammattiinsa kuin useimmat opettajat täällä.

Koulutuksemme maine ei ole levinnyt pelkästään sanomalehtien välityksellä. Oppiminen on erottamaton osa taloudellisen kilpailukyvyn ja hyvinvointivaltion ylläpitämistä. Siksi liike-elämän seminaareissa ja poliittisissa kokouksissa on usein käytetty Suomea mallina maasta, jossa koulutuksen avulla on onnistuttu parantamaan koko kansan elämisen laatua.

Monet ovat päättäneet lähteä paikanpäälle katsomaan millainen on maa, jossa kasvaa maailman osaavin nuoriso. Kouluissa ja virastoissa on vieraillut tuhansia pyhiinvaeltajia etsimässä hyvän koulutuksen salaisuutta. Maailman rehtorijärjestön konventissa Kapkaupungissa puhunut OECD:n koulutusosaston johtaja Barry McGaw sanoi, että suomalaisten menestyminen koulutusvertailuissa on vaikuttanut ulkomaalaisten kiinnostuksen Suomea kohtaan niin, että koululaitokselle voidaan pian myöntää matkailunedistämispalkinto.

Kaikki eivät kuitenkaan mukisematta niele uutisoituja juttuja Suomen koulun hyvyydestä. Täällä epäillään, että huipputulokset PISA-vertailuissa johtuvat yhteiskuntamme homogeenisuudesta. Tai siitä, että meitä suomalaisia on niin vähän. On myös väitetty, että testikysymykset ovat erityisen suosiollisia suomalaisille oppilaille ja opettajille. Hullunkurisin kuulemani vakavalla mielellä esitetty mielipide on, että pitkän pimeän kauden aikana suomalaisilla nuorilla ei ole muuta tekemistä kuin lukea läksyjä.

Kesällä Helsingissä lomaillessani kuulostelin kotimaan tapahtumia myös vierailijan korvin. Opettajankoulutusta supistetaan. Yliopistoja tulisi karsia. Määrärahoja supistetaan. Kouluja lakkautetaan. Opettajia kiusataan. Virkamiehiä kierrätetään. Näiden kesän uutisotsikoiden perusteella meillä ollaan kriisissä eikä menestyksen onnelassa. Toisaalta, jos näitä vertaa täällä käytävään koulutuskeskusteluun, niin asiat näyttävät meillä olevan kaikesta huolimatta hyvin.

Syyskuun helteiden keskellä kotimme ilmastointilaite lakkasi toimimasta. Kaiken taitavan naapurin apu ei tällä kertaa riittänyt ja siksi soitin paikalle huoltomiehen. Ystävällinen ja puhelias LVI-teknikko oli tullut vuosia sitten El Salvadorista Yhdysvaltoihin onnea etsimään. Hän kysyi mistä olen kotoisin, kun puheessa ei ole amerikkalaista aksenttia. Sanoin varovasti, että Pohjois-Euroopasta. ”Ai Ruotsista?”, kuului tarkentava kysymys. Sanoin, että ei kun Suomesta. ”Teillä on koulutusasiat siellä Suomessa hyvällä mallilla, eikö niin?” Tällä tavalla ihmemaa nimeltä Suomi tekee itseään tunnetuksi täällä Amerikassa.

30.9.2005

Suomalaisille vanhemmille ja nuorillekin koulu on luonnollinen paikka oppia uutta ja kasvaa kohti vastuullista aikuisuutta. Vaikka suomalaista peruskoulua joskus arvostellaan persoonattomaksi ja tasapäistäväksi, valtaosa pitää sitä tärkeänä osana lapsen tiedollista kasvua ja sosiaalista kehitystä. Lain sallimaa mahdollisuutta suorittaa peruskoulu muulla tavoin kuin osallistumalla kouluopetukseen ei Suomessa juurikaan käytetä.

Täällä tilanne on toinen. Kotikoulun suosio kasvaa vuosi vuodelta. Kotikoulu tarkoittaa yleensä vanhempien päätöstä huolehtia lapsensa opettamisesta kokonaan tai osittain itse. Viisi vuotta sitten viranomaisten mukaan koulua kotona käyviä amerikkalaisia oli 850 000. Tänä syksynä odotetaan, että ainakin 1,2 miljoonaa nuorta opiskelee kotona koulun asemesta. Tämä on yli 2 prosenttia koko kouluikäisestä väestöstä.

Yksi kotona koulua käyvä on Floridassa asuva 13-vuotias Will. Hänen herää kouluaamuisin neljältä: aamiainen, kyyti uimahallille, kahden tunnin harjoitukset ja sitten kotiin toiselle aamiaiselle. Äiti Tracy on Willin opettajana siihen asti, kunnes Will palaa uimahallille päivän toisiin harjoituksiin. Willin ja hänen vanhempiensa haaveena on voittaa kultamitali Lontoon olympialaisissa 2012.

Willin tapaus on yksi esimerkki siitä, miksi vanhemmat valitsevat lapsilleen kotikoulun: se antaa enemmän mahdollisuuksia harjaannuttaa lapsen lahjakkuuksia. Kaksi kolmesta kotona opiskelevasta nuoresta ei pääse kouluun vanhempien uskonnollisen vakaumuksen takia tai koska vanhemmat eivät luota kouluun turvallisena kasvuympäristönä. Joka kuudennen kotona opiskelevan lapsen vanhemmat uskovat voivansa tarjota lapselleen itse parempaa tiedollista opetusta kuin opettajat koulussa.

Kansalaisyhteiskunnan toimintaan kuuluu, että vanhemmat voivat viimekädessä ratkaista millä tavalla lastensa koulutus järjestetään. Joissakin tapauksissa on ymmärrettävää, että koulun suorittaminen kotona on lapselle tai nuorelle sopivin ratkaisu. Täällä on kinasteltu erityisesti siitä, onko oikein eristää lapsi vertaisryhmistään tai kontrolloida liian paljon kenen kanssa hän aikaansa viettää.

Kriittisesti kotikouluun suhtautuvat kertovat tapauksista, joissa kotona opetettu nuori on ajautunut äärimmäisyyksiin sosiaalisen kehittymättömyyden takia. Naapurillanikin oli tarina kerrottavana. Vuosien ajan kotona opiskellut jääkiekkolahjakkuus ajautui lukioon mennessään suunnittelemaan kaverinsa kanssa samanlaista joukkomurhaa, kuin mitä Columbinen lukiossa tehtiin keväällä 1999. Kyseinen nuorimies ei todennäköisesti pitkään aikaan kulje vapaalla jalalla.

Kotikoulun puolestapuhujat painottavat, ettei ole yhtä ainoaa tapaa toteuttaa kotikoulua. Monille se on elämäntapa – mahdollisuus olla enemmän lasten kanssa. Jotkut hankkivat kotiopettajan, toisten opettajana ovat vanhemmat tai sukulaiset. Osa kotikoulua käyvistä osallistuu koulussaan sellaisille tunneille, joita isä tai äiti eivät osaa opettaa. Monet kotona opiskelevat nuoret osallistuvat erilaisiin harrastuksiin yhdessä vertaistensa kanssa. Vanhemmat eivät ole vain opettajia vaan myös oppijoita yhdessä lastensa kanssa.

Koulupaikan käyttämättä jättämiseen liittyy myös moraalinen näkökulma. Itse opin kotona, että ruokapöydässä tarjottu aterialautanen tulee aina syödä tyhjäksi kohteliaisuudesta kokkaajaa kohtaan ja myös siksi, että liian monella maailman kansalaisella on päivittäin pulaa ruoasta. Sama periaate koskee koulutuksen tarjoamista. Peruskoulupaikan tarjoaminen kaikille 120 miljoonalle maailman koulutuksen ulkopuolella olevalle lapselle vuoteen 2015 mennessä edellyttää noin 8 miljardin dollarin lisäinvestointia globaaliin kehitysbudjettiin. Arvioiden mukaan lapsen opettaminen kotona maksaa noin 500 dollaria vuodessa. Amerikkalaisen lapsen kouluttaminen koulussa tulee paljon kalliimmaksi, keskimäärin 7000 dollaria. Miten olisi, jos kotikoulua käyviltä säästyneet kustannukset valtion koulutusmenoissa siirrettäisiinkin kehitysmaiden kouluolojen parantamiseen? Amerikkalaiset saisivat yksinään kokoon tuon 8 miljardia. Tuskin lapsiaan kotona opettavilla vanhemmillakaan olisi mitään tätä hyvää tekoa vastaan.

19.8.2005

Taloudellisen kilpailukyvyn parantaminen on omaksuttu koulutuksen tavoitteeksi monissa EU:n uusissa ja jäsenyyttä odottavissa maissa. Opetusviranomaiset ovat usein pohtineet mitä tämän tavoitteen saavuttaminen opettamisen ja oppimisen näkökulmasta tarkoittaa. Kansallisiin opetussuunnitelmiin on kehityksen toivossa lisätty yrittäjyyskasvatusta, soveltavaa tietotekniikkaa ja kansainvälistä taloustietoa kansakunnan talouden kilpailukyvyn kohentamiseksi.

Puhuin aiheesta äskettäin koulutuspolitiikan tekijöille Itä-Euroopassa. Kuulijat vakuuttivat, että koulutus on avainasemassa, kun kansakunnan taloudellista kilpailukykyä halutaan parantaa. Sitten kuitenkin todettiin, että on vaikea tehdä mitään mullistavaa, koska opetusbudjetissa ei ole tarpeeksi rahaa kaikkien toiveiden toteuttamiseen. Rikkaiden maiden kouluissa on tietokoneet ja koulutetut opettajat. Jos olisi kunnolla resursseja, niin moni asia olisi paremmin, minulle vakuuteltiin.

Esitin yleisölleni kysymyksen: Mitä kansantalouden kilpailukyvyn parantaminen käytännössä edellyttää? Mitä opettajien tulisi kouluissa asian eteen tehdä? Aprikoin, että jos vaikka opettamalla oppilaita kilpailemaan koulussa entistä enemmän, koulut tuottaisivat pian kansalaisia, jotka ovat kilpailuhenkisiä ja osaisivat siksi paremmin toimia kovien taloudellisten lakien maailmassa. Asetetun tavoitteen onnistumista voisi vielä varmistaa vaatimalla kouluja kamppailemaan resursseista ja vanhempien suosiosta. Lopuksi kansakuntien koulutusjärjestelmiä vertailtaisiin Pisoilla ja muilla mittareilla, jotta kilpailun idea varmasti opittaisiin perin pohjin.

Odotin yleisöni reaktiota. Hämmästys oli suuri, kun kuulijat olivatkin sitä mieltä, että juuri tällä tavalla koulussa kilpailemalla taloudellista kilpailukykyä parhaiten edistetään. Yritin varovasti avata ajatusta koulutuksen paradokseista. Kerroin, että kilpailemaan oppii mielestäni yhteistoiminnan avulla. Yhdessä tekeminen ja oppiminen opettavat juuri niitä asenteita, ajattelutapoja ja taitoja, jotka ovat teknologiaan perustuvan innovaatiotodellisuuden edellytyksiä. Taloudellinen kilpailukyky syntyy tunnetusti hyvin koulututuista ihmisistä, teknologiaosaamisesta ja innovaatioiden tuottamisesta.

Osaaminen on menestyksen ja hyvinvoinnin avain. Suomi on tällä vuosikymmenellä todettu maailman kilpailukykyisimmäksi talousmaaksi. Suomi on maailman huipulla myös teknologian kehittämisessä ja hyväksikäytössä. Hyvän hallinnon vertailussa olemme pitkään olleet muita parempia. Nuorisomme on osoittautunut vertaisiaan taitavammiksi koulussa opittujen tietojen ymmärtämisessä ja soveltamisessa. Moni on täällä Washingtonissa pohtinut, että mikä mahtaa olla hyvän koulutuksen ja korkean taloudellisen kilpailukyvyn relaatio.

Koulutus palvelee turvallisen yhteiskunnan ja kilpailukykyisen kansantalouden kehitystä silloin, kun kolme tärkeää periaatetta saadaan toimimaan käytännössä. Koulutus tulee järjestää joustavasti niin, että kaikille halukkaille on tarjolla mahdollisuus opiskella ja kehittää itseään. Toiseksi, koulun toiminnassa tulee olla riittävästi luovuutta, mikä auttaa uusien ideoiden syntymistä ja käyttöönottoa. Kolmanneksi, opettamisessa ja opiskelussa on tuettava riskien ottamisen oppimista sen sijaan, että aina valittaisiin helpoin ja tavanomaisin tapa selviytyä.

Suomalaisen koulun vahvuudet tulevat hyvin näkyviin edellä mainittujen periaatteiden valossa. Moniin muihin maihin verrattuna Suomessa koulutus on järjestetty varsin joustavasti. Kouluilla on – ainakin periaatteessa – omien opetussuunnitelmien puitteissa mahdollisuus kokeilla luovia ratkaisuja sekä tarjota oppilaille sopivasti luovaa toimintaa. Hyvin koulutetut opettajat osaavat suunnitella opetuksen niin, että he uskaltavat oppilaidensa kanssa kokeilla uusia ideoita pelkäämättä epäonnistumisen aiheuttamia sanktioita.

Suomi isännöi ensi viikolla ammattitaitokilpailuja Helsingissä. Toivottavasti tässäkin kilpailussa on voittamista tärkeämpää opitun osaamisen näyttäminen muille. Ammattitaidosta kisaaminen sopii mainiosti näytteeksi nuorten koulussa oppimista tiedoista ja taidoista. Jatkuva kilpaileminen kouluissa ja erityisesti koulujen kesken sen sijaan saattaa olla haitallista maan taloudellisen kilpailukyvyn ja kansallisen turvallisuuden edistämisessä.

20.5.2005

Juuri julkaistun selvityksen mukaan tilanne on huolestuttava (www.achieve.org). Vain 68 sadasta amerikkalaisesta lukion (high school) aloittavasta nuoresta suorittaa koulunsa kunnialla loppuun ja saa lukiodiplomin. Näistä vain 40 jatkaa opintojaan collegessa tai yliopistossa. Kaksi- tai neljävuotisen koulutuksen päätteeksi annettavan tutkinnon saa näistä kuuden vuoden kuluessa vaivaiset 18 kansalaista.

Työnantajien ja yliopisto-opettajien mielestä aivan liian monelta lukiosta tulevalta amerikkalaisnuorelta puuttuvat onnistumisen eväät niin työuralla kuin jatko-opinnoissakin. Edellä mainitun selvityksen mukaan 42 prosenttia yliopisto-opettajista ja 45 prosenttia työnantajista on sitä mieltä, että valtion ylläpitämistä lukiosta tulevat oppilaat eivät ole valmiita jatko-opintoihin tai työelämään. Tästä syystä valtion yliopistojen opiskelijoista 53 prosenttia suorittaa opintojensa jossakin vaiheessa ainakin yhden englanninkielen tai matematiikan tukiopetuskurssin paikatakseen lukiossa oppimatta jääneitä aukkoja.

Lukioiden tehottomuus tulee kaikille osapuolille kalliiksi. Yliopistot käyttävät vuosittain pari miljardia dollaria sellaisten perusasioiden opettamiseen, jotka olisi pitänyt oppia jo lukiossa. Yritykset joutuvat maksamaan työntekijöidensä koulutuksesta vieläkin enemmän: joidenkin arvioiden mukaan 16 miljardia dollaria vuodessa. Esimerkiksi Michiganissa työnantajat kustantavat 40 miljoonalla dollarilla vuodessa koulutusta työntekijöilleen, jotka eivät osaa kunnolla lukea, kirjoittaa tai laskea.

Suomalainen tarkkailija löytää ainakin kolme syytä lukio-ongelmaan. Ensinnäkin, kansalliset koulutusreformit ovat koskeneet lähinnä lukiota edeltävää koulutusta. Siksi lukioiden opetussuunnitelmat eivät ole juurikaan muuttuneet vaikka lukion käyneiltä edellytetään erilaisia tietoja ja taitoja kuin aikaisemmin. Toiseksi, lukioissa käytössä oleva arviointijärjestelmä on monessa osavaltiossa vanhentunut. Lukion päättötutkinnon kokeet mittaavat koulussa opittuja tietoja, eivätkä niitä valmiuksia, joita nykyisin työelämässä ja jatko-opinnoissa nuorilta edellytetään. Kolmanneksi, lukio-opiskelu ei aseta oppilaille riittäviä haasteita, jolloin liian moni käy koulunsa joutumatta älyllisesti ponnistelemaan oman menestymisen eteen.

Tuoreen selvityksen mukaan joka viides amerikkalainen lukion käynyt on sitä mieltä, että koulussa heiltä vaadittiin liian vähän ja siksi moni menee sieltä missä rima on matalin. Yliopistojen mukaan lukion vaatimustason ja opiskelijoiden kokeman jatko-opintovalmiuden välillä on selkeä positiivinen riippuvuus: Mitä enemmän lukiossa vaaditaan opiskelijoilta älyllistä panostusta, sitä paremmin opiskelu yliopistossa sujuu.

Ehkä tässä on pala viisautta meille kaikille elämän oppijoille. Edellä mainitussa selvityksessä esitettiin lukion käyneille opiskelijoille ja työelämässä oleville mielenkiintoinen kysymys: Ottaen huomioon mitä tänään tiedät ammattisi tai opiskelusi edellytyksistä, panostaisitko opiskeluun aikaisempaa enemmän vaikka harrastustesi kustannuksella, jos voisit käydä lukion uudelleen. Kaksi kolmesta yliopisto-opiskelijasta ja kolme neljästä työssä käyvästä vastasi tähän kysymykseen myöntävästi.

Hyvä uutinen on, että neljä viidestä lukion käyneestä amerikkalaisnuoresta myöntää, että olisi suhtautunut opiskeluun vakavammin, jos koulussa olisi vaadittu enemmän. Huono uutinen puolestaan on, että lisääntyvät vaatimukset kohdistuvat usein vääriin asioihin. Valtaosa oppilaista käyttää huomattavan osan omaehtoisesta opiskeluajastaan erilaisiin testeihin valmistautumiseen.

Poliitikot esittävät lukio-ongelman ratkaisuksi korkeampia vaatimuksia opettajille ja opiskelijoille sekä niihin kytkettyä entistä vahvempaa koulujen tilivelvollisuutta.  Lainsäätäjät puolestaan haluaisivat lisätä koulujen toiminnan joustavuutta ja itsenäisyyttä. Väittely jatkuu. Tällä hetkellä Amerikan lukiossa opiskelee neljä miljoonaa freshmania, joista miljoona jää ilman diplomia. Lukiota miljardilla dollarilla tukenut Bill Gates vaati, että jotakin pitää tehdä nyt. Huomenna on liian myöhäistä.

18.3.2005

Suomalaiset opettajat ovat tunnollisia opetusalan ammattilaisia. Kansainvälisen vertailun mukaan meillä on suhteellisesti vähän opettajien poissaoloja. Suomalaisten opettajien palkkataso on OECD-maiden keskitasoa. Maailman kouluja kiertäessä olen tullut siihen toteamaan, että suomalaiset opettajat voivat olla tyytyväisiä ainakin koulujensa kuntoon, kouluruokailuun ja oppimateriaalin laatuun. Monissa maissa opetustyötä tehdään paljon kurjemmissa olosuhteissa ja vähemmillä eväillä.

Erityisesti uusien EU-jäsenmaiden opettajat tekevät opetustyötään usein huonokuntoisissa kouluissa, joissa kunnolliset opetusvälineet ja hyvät oppikirjat ovat harvinaisia. Opettajan ammatin arvostus on markkinatalouden myötä romahtanut samalla kun koulutuksen ja hyvän oppimisen vaatimuksia esitetään yhä useammin edistyksen avaimiksi. Vaikka kouluun tulevat ikäluokat monissa EU-maissa pienenevät, on Itä-Euroopan maissa koulutyö usein järjestetty vuorotyön mallin mukaan. Aamu- ja iltavuorossa toimivat koulut ovat yleisiä, eikä kolmessa vuorossa toimiva koulukaan ole harvinaisuus.

Kroatiassa yli 90 prosenttia peruskoululaisista opiskelee vuorokoulussa. Yksi kuudesta oppilaasta on koulussa, joka toimii kolmessa vuorossa. Sama koskee opettajia. Pelkästään päivätyötä tekevät opettajat ovat Kroatiassa harvinaisia. Aamuvuoroon tullaan yleensä ennen kahdeksaa ja iltapäivävuoro alkaa kello 13:n jälkeen. Kolmivuoro-opettajan työpäivä saattaa jatkua ilta kahdeksaan saakka. Suomalaisesta tällainen koulutyön jaksottaminen saattaa tuntua omituiselta. Entisen Jugoslavian alueella koulutus on kuitenkin perinteisesti järjestetty niin, että yhdessä koulurakennuksessa on periaatteessa kaksi koulua, kaksi opettajakuntaa ja kaksi ryhmää oppilaita.

Kroatian alaluokkalaiset opiskelevat ainoastaan päiväkouluissa. Vanhempien oppilaiden mielipiteet aamu- ja iltavuorosta jakautuvat kahtia: peruskoulun yläluokkalaiset suosivat iltapäivävuoroa, koska aamulla saa nukkua pidempään. Nuoremmat viihtyisivät edelleen mieluiten aamupäiväkoulussa. Opettajat sen sijaan ovat yksimielisiä siitä, että opettaminen kahdessa tai kolmessa vuorossa on haitaksi koulun kehittämiselle. Opetussuunnitelman ulkopuolinen opetus ja koulussa järjestettävä kerhotoiminta ovat vuorokouluissa hankalasti järjestettävissä.

Vierailin pari viikkoa sitten Splitissä, joka on kaunis kaupunki Kroatian rannikolla. Valtaosa kaupungin kouluista toimii kahdessa, monet kolmessa vuorossa. Yhdeksi vierailukohteeksi oli valittu koulurakennus, joka majoittaa kahta kaupungin lukioista. Kouluun on yksi sisäänkäynti mutta kaksi rehtorinkansliaa, kaksi opettajakuntaa ja kaksi sarjaa lukiolaisia. Kun koulurakennus kahdelta iltapäivällä tyhjeni aamuvuorossa olleista oppilaista ja opettajista, toinen lukio miehitti koulun.

Koulutyö kahdessa tai kolmessa vuorossa on mahdollista silloin, kun koulujärjestelmä ei ole myrskyn silmässä. Kroatiassa koulut ja opettajat ovat eläneet tähän saakka suhteellisen seesteisiä aikoja. Vuosikymmenen lopulla häämöttävä EU-jäsenyys on nyt muuttamassa tätä pysyvyyden tilaa. Koulun odotetaan vastaavan yhteiskunnan ja talouselämän uusiin odotuksiin ja muuttavan opetuksensa EU-maiden koulutusvaatimusten mukaiseksi. Opettajat ovat reagoineet näihin muutospaineisiin sanomalla, että vuorotyötä tekemällä uudistuminen on vaikeaa.

Opettajan ammatti ja käytännön opetustyön tuntemus ovat olleet minulle nykyisessä työssäni suureksi hyödyksi. Uskon, että opettajan työtä ja opettamista on vaikea syvällisemmin ymmärtää ilman omakohtaista opettajakokemusta. Kun tehtävänäni on tutustua uuden maan kouluoloihin, pyydän aina saada opettaa päivän jossakin tavallisessa koulussa. Näin saadut kokemukset Kroatiassa, Azerbaidzhanissa, Latviassa ja täällä Yhdysvalloissa ovat avartaneet ja syventäneet käsityksiäni maan kouluista ja oppilaista. Tuorein kokemukseni on zagrebilaisesta koulusta, jossa opetus on järjestetty neljässä vuorossa. Vuorotyöläisiä tarvitaan kyllä monilla aloilla, mutta perusopetus pitää mielestäni järjestää päiväkouluissa!

21.1.2005

Maailman väkiluku on tänä jouluna 6,4 miljardia. Arvioiden mukaan tulevana joulupäivänä maailmaan syntyy 378 000 lasta. Joka kolmas lapsi syntyy Intiassa tai Kiinassa. Suomalaisia näistä odotetun joulupäivän vauvoista on noin 150. Suomalaisesta yltäkylläisyydestä nauttiessa on hyvä muistaa, että yhdeksän kymmenestä Jeesuksen syntymän juhlapäivänä maailmaan tulevasta lapsesta syntyy alikehittyneissä maissa. Suomessa tänä jouluna syntyvä lapsi voi odottaa elävänsä keskimäärin 79-vuotiaaksi. Intiaan syntyvän lapsen odotettu elinikä on 62 vuotta ja afrikkalaisen kymmenen vuotta tätä vähemmän. Afganistanissa tilanne tänään on lähestulkoon sama kuin Jeesuksen ajan Roomassa.

Vaikka keisari Augustuksen jälkeisistä ajoista moni kuolemaan johtaneista vitsauksista on voitettu, on uusia ihmisen elämää ja hyvinvointia uhkaavia uhkia ilmaantunut. Tällä hetkellä maailmassa elää yli 2 miljoonaa lasta, joilla on HIV/AIDS. Pelkästään tänä vuonna HIV-tartunnan saa 650 000 alle 15-vuotiasta lasta. Erityisesti köyhimpien maiden vähävaraisiin perheisiin syntyvä lapsi menehtyy edelleen järkyttävän usein. Äärimmäinen köyhyys ja sen seurauksena jatkuvat terveysriskit uhkaavat päivittäin niitä 1,3 miljardia ihmistä, joiden on tultava toimeen alle yhdellä dollarilla päivässä. Joulukuusen sähkökynttilöitä ihaillessa on hyvä tietää, että kaksi miljardia ihmistä viettää tätäkin joulua ilman sähköä.

Ajatellaanpa joitakin viime aikojen uutisotsikoiden köyhimpiä kansoja. Irakissa puolet vauvoista syntyy tähän kylmään maailmaan koulutetun kätilön auttaessa synnyttävää äitiä. Haitissa joka neljäs ja Etiopiassa vain joka kymmenes äiti on vastaavassa tilanteessa. Sudanilainen perhe menettää vastasyntyneen lapsensa vuoden kuluessa yli 20 kertaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin suomalainen perhe. Etiopiassa ja Irakissa lapsikuolleisuus on 30 kertaa ja Afganistanissa yli 50 kertaa suurempi kuin Suomessa. Näiden kansallisten keskiarvojen takaa paljastuu julma todellisuus, joka koskettaa miljoonia perheitä tänäkin jouluna. Moni köyhimmissä maissa syntyvä lapsi kohtaa edelleen maailman uskomattomalla tavalla samanlaisena kuin Jeesus-lapsi 2000 vuotta sitten.

Nälkä ja ahdinko ovat näköetäisyydellä myös täällä Washingtonissa. Vaikka synnytysolosuhteiden ja lapsikuolleisuuden osalta tilanne on hyvä, elää kaupungissa yli 15 000 lapsiperhettä köyhyysrajan alapuolella. Lapsia näissä perheissä on yhteensä 40 000. Surkeat kotiolot näkyvät myös kouluissa. Kaupungin koulujen oppilaiden oppimistulokset koulussa ovat neljänneksen koko maan testikeskiarvoja heikommat. Samaan aikaan kaupungin johtajat kiistelevät siitä, mihin osittain verodollareilla kustannettava yli 400 miljoonaa dollaria maksava pesäpallostadion tulisi rakentaa.

Miten suhtaudumme seuraaviin lukuihin: Miljardi ihmistä viettää tätä joulua ilman, että osaa lukea kirjaa tai kirjoittaa oman nimensä. Yksi sentti jokaisesta aseisiin kulutetusta dollarista olisi riittänyt järjestämään koulupaikan jokaiselle maailman lapselle tähän jouluun mennessä – mutta niin ei ole käynyt. Arviolta 4700 lasta kuolee turhaan tulevana joulupäivänä, koska maailman hallitukset eivät ole onnistuneet köyhyyden vähentämisessä. Suomalainen jouluna syntyvä lapsi voi odottaa käyvänsä koulua yli 17 vuotta – neljä kertaa kauemmin kuin Burkina Fasossa tai Nigerissä syntynyt.

Meidän jokaisen tulevaisuus riippuu siitä, millaiset kasvamisen ja oppimisen mahdollisuudet annamme tänä jouluna syntyville. Liian harva meistä muistaa ajatella niitä lapsia, jotka elävät omien perheidemme ulkopuolella. Useimmilla meistä ei ole aavistustakaan siitä, kuinka monta lasta maailmaan syntyy pian alkavan uuden vuoden aikana (arviolta 140 miljoonaa). Ymmärrämmekö millaisissa olosuhteissa nämä lapset joutuvat elämänsä alkutaipaleet kulkemaan (125 miljoonaa ensi vuonna syntyvistä syntyy kehitysmaissa)? Tietämättömyys on liian yleistä. Tämä kummastuttaa siitäkin syystä, että keisari Augustus keräsi tietoa näistä samoista asioista jo 2000 vuotta sitten.

Luukkaan sanoma kertoo suuresta ilosta: ”Ja hän synnytti pojan, esikoisensa.” Kun tänä jouluna hiljennymme juhlimaan tätä kahden vuosituhannen takaista syntymää, on meidän samalla muistettava tuohon tapahtumaan sisältyvä lupaus, joka koskettaa jokaista tänä jouluna syntyvää lasta. Ihmiselle on annettu järki tulkita todellisuutta lukuina. Joulu on sopiva aika pohtia edellä esitettyjä tilastoja ja samalla päättää mitä toivomme kaikille niille 378 000 maapallon lapselle, jotka syntyvät tulevana joulupäivänä.

17.12.2004

Kolmen vuoden takaisten tapahtumien merkitys on nyt kirkastumassa. Isku Yhdysvaltain talouselämän ja sotilasmahdin kirkkaimpiin keskuksiin New Yorkissa ja Washingtonissa oli sodanjulistus, johon vapautta ja demokratiaa puolustamaan kutsuttu liittouma vastasi uholla ja voimalla. Madrid, Istanbul, Jakarta ja Moskova satunnaisesti, ja Palestiina, Israel, Afganistan ja Irak jatkuvasti ovat olleet samanlaisen järjettömän tuhon näyttämöinä.

Terrorismin vastainen sota on lisännyt väkivaltaa, viattomien kärsimystä ja pelkoa sen sijaan, että se olisi tehnyt maailmasta turvallisemman paikan olla ja elää. Panttivankien julkiset teloitukset ja rakkaansa menettäneiden omaisten tuska ovat tämän päivän tositeeveetä. Kaatuneiden sotilaiden määrä on tarkasti tilastoitu, mutta kukaan ei uskalla kertoa kuinka moni lapsi ja sivullinen aikuinen on saanut surmansa, haavoittunut tai menettänyt kenties lopullisesti elämänuskonsa.

Järkyttävin episodi nähtiin syyskuussa Beslanin koulussa numero 1, jossa joukko terroristeja piti oppilaita, vanhempia ja opettajia kaksi vuorokautta panttivankeina surmaten heistä lopulta yli 340. Venäläislapsille koulu on aina ollut kuin toinen koti ja opettaja varaäiti. Beslanissa koulu ei tule pitkään aikaan olemaan lapsille samalla tavalla turvallinen paikka kuin ennen. Terrorismi on tullut kouluun.

Miten ihmiskunta näihin hulluuksiin reagoi? Tänä vuonna käytetään maailmassa sotilasmenoihin 900 miljardia dollaria. Ensi vuonna enemmän. Samaan aikaan kaikkien maiden yhteenlaskettu kehitysyhteistyöbudjetti on vaivaiset 50 miljardia dollaria. Ensi vuonna tuskin sitäkään. Abstraktioksi muodostunut terrorismin vastainen taistelu kasvattaa sotilasmenoja entisestään eivätkä köyhyyden vähentäminen, koulutus tai HIV:n leviämisen hidastaminen siksi ole tärkeimpien asioiden joukossa. Jos rauhan rakentaminen otetaan vakavasti, on voimavarat keskitettävä koulutukseen konfliktialueilla. Mikäli minulta kysyttäisiin, sanoisin, että tämäkin sota on väärin ja hävitty.

Koulu voi vastata lisääntyneeseen turvattomuuteen ja maailman levottomuuteen viisaammin. Terrorismin vastainen saarnaaminen tai pelon ja vihan lietsominen eivät auta. Sen sijaan koulun toiminnan yhdeksi tavoitteeksi voidaan ottaa kosmopoliitin identiteetin kasvattaminen. Tämä tarkoittaa humanitaarista vastuuta itsestä ja muista sekä sitä, että tulemme aidosti kiinnostuneiksi toisista kulttuureista ja opimme ymmärtämään niitä. Lisääntyvään globaaliin turvattomuuteen kasvattaminen edellyttää myös syvemmän etiikan, vastuuntunnon ja suvaitsevaisuuden korostamista opetussuunnitelmissa ja käytännön koulutyössä.

Jälleen kerran voi sanoa, että meillä suomalaisilla asiat ovat tässäkin suhteessa paremmin kuin monessa muussa maassa. Nämä teemat ovat useissa meikäläisissä kouluissa arkipäivää. Opettajat voivat uusista tiukentuneista opetussuunnitelmista huolimatta painottaa tärkeitä asioita opetuksessaan, jos niin sovitaan. Arviointi- ja testipainotteisissa koulutusjärjestelmissä opettaminen on usein kokeisiin valmentamista. Testaaminen lisää kilpailua, joka vaikeuttaa yhteistoimintaa ja vahvistaa kapean itsekeskeisen identiteetin kasvua.

Väkivalta ei ole vieras ilmiö täkäläisissä kouluissa. Huhtikuussa 1999 kaksi lukiolaispoikaa ampui 12 koulutoveriaan ja yhden opettajan Columbinen lukiossa Coloradossa. Vuosi sitten eräässä washingtonilaisessa lukiossa nuorukainen kuoli automaattiaseesta lähteneeseen luotiin. Viime keväänä kolmelta peruskoululaiselta takavarikoitiin ladatut pistoolit kesken koulupäivän. Kaikesta tästä huolimatta aseiden hankkiminen on täällä edelleen helppoa ja aseiden pelko yleistä.

Beslanin koulun voimistelusalin miehittäneiden tappajien aseet olivat samoja aseita, joilla sotaa käydään Kabulissa, Grosnyssa ja Bagdadissa. Luodit olivat samanlaisia, joita ammutaan Gazassa ja Liberiassa. Länsirannan tai Irakin miehitystä vastustava on usein nuori, jonka koulu on taistelutanner ja oppikirja automaattikivääri. Lähi-idässä varttuu kokonainen sukupolvi nuoria, joka rakastamisen ja hyväksymisen sijaan oppii vihaamaan ja tuhoamaan. Aikuisten valtapolitiikan ja taloudellisten intressien ulottaminen nuorten maailmaan on ollut vakava virhe, jonka korjaamiseen tarvitaan useampi rauhallinen sukupolvi sekä investointeja koulutukseen asevarustelun kustannuksella.

15.10.2004

Kesän kuluessa on täällä valistettu vanhempia lastensa koulumenestyksestä. Monimutkaisilta näyttävät tilastolliset tunnusluvut asettavat luokan lapset järjestykseen muistettujen tosiasioiden, ongelmanratkaisutaitojen ja opittujen tietojen soveltamisen perusteella. Naapurin äiti murehti sitä, että mahtavatko nämä numerot kertoa koko totuutta viidesluokkalaisen pojan osaamisesta. Siksi moni on tänäkin kesänä lähettänyt lapsensa kesäkouluun. Tarjontaa on yllin kyllin matematiikasta perhostenkeräilyyn. Perinteisten kesäleirien ohi suosiossa ovat ajaneet koulumuotoiset kesäkoulut, joissa aikaisempaa useammin keskitytään opiskelemaan perinteisiä kouluaineita. Tässä joitakin teemoja lähialueen mahdollisuuksista: Hauskaa algebraa, jännittävää biologiaa, käytännön kiinaa ja lupsakkaa lukemista. Niin lapset kuin opettajatkin pitävät kesäopiskelua hauskana ja hyödyllisenä.

Arvioiden mukaan tänä kesänä noin 5,5 miljoonaa lukioikäistä amerikkalaisnuorta opiskelee eri puolilla maata toimivissa kesäkouluissa. Useimpien motiivina on koetulosten parantaminen ja sitä kautta toivo paremmasta opiskelupaikasta. Täällä väkiluvultaan hieman Helsinkiä suuremmassa Washingtonissa on kesäkouluissa noin 16 000 eri ikäistä lasta ja nuorta. Aikanaan niihin tultiin leikkimään ja harrastamaan, nykyään yhä useamman kesäkoulupäivän täyttävät matematiikka, lukeminen ja kirjoittaminen. Syy on yksinkertainen: koetulosten parantaminen tulevana lukuvuonna.

Kesäkoulun tarjoaa usein lähipiirin koulutoimisto, erityisesti jos opiskelun uskotaan vaikuttavan oppilaiden koulumenestykseen. Koulunkäyntiin valmistavasta viikosta saa maksaa 340 dollaria. Skeittileirille pääsee 450 taalalla. Koulun päättökokeisiin valmentavista kesäkouluista joutuu maksamaan vieläkin enemmän. Vanhemmille lasten kesäkoulut ja leirit ovat taloudellisista uhrauksista huolimatta helpotus. Valvottu ja hyödyllinen ohjelma antaa varmuuden siitä, että lapset ovat kauempana turhuuden houkutuksista ja viettelysten vaaroista.

Kesäkoulujen suosion ymmärtää, kun asiaa katsoo paikallisten ihmisten lomailutottumusten valossa. Harva paikallinen ainakaan täällä Washingtonissa ehtii nauttia viikkoa pidemmästä kesälomasta. Työpäivät venyvät kesälläkin usein pitkälle iltaan. Ellei kotona ole lapsille kaitsijaa, on ainoa mahdollisuus ohjelmoida kesä jo hyvissä ajoin keväällä. Kesäkoulujen yleistymisen myötä on joissakin koulupiireissä siirrytty kolmen lukukauden käyttöön. Opettajille tämä tietää lisätienestiä ja vanhemmille helpotusta lasten viihdyttämisessä.

Suomalaisten pitkät kesälomat herättävät täällä hämmästystä. Neljän viikon loma kesämökillä lasten kanssa on kuin tarina vieraalta planeetalta. Kun täkäläinen kuulee, että meillä suomalaisilla on puolellamme kaiken muun hyvän lisäksi vielä valkea yötön yö, muuttuu todellisuus käsittämättömäksi. Jos kesäloman pituus määriteltäisiin päivänvalon määrän perusteella, olisimme me suomalaiset kaksin verroin paremmassa asemassa, ainakin valoisan vapaa-ajan suhteen.

Olisiko kesälukukausi suomalaisillekin tarpeen? Vastaus riippuu varmasti siitä, keneltä kysyy. Kansainvälisen vertailun valossa näyttää siltä, että 190 koulupäivän tuloksena on meillä saatu asiat varsin hyvälle mallille. Maan kansantalouden kilpailukyky on huippuluokkaa. Teknologian soveltamisessa olemme parhaiden joukossa. Yhteiskunnallinen korruptio on meillä vieraampaa kuin missään muualla. Ja mikä hienointa, nuoret näyttävät oppivan koulussa hyvin sen mitä siellä pitääkin oppia. Vaikka moni suomalaisperhe kokee lastensa kesäloman samaan tapaan haasteena kuin täkäläisetkin perheet, ei kesälukukausi kuitenkaan ole meillä tarpeen.

Eeron kesäloma jatkuu syyskuun toiselle viikolle saakka. Suomen koulukaverit ovat jo koulussa. Pojan oleilua seuratessa herää ajatus, että itsensä kanssa olemaan oppiminen on myös tärkeä taito. Omaa lapsuutta muistellessa tajuaa, että hienointa kesässä oli vapaus ja se, ettei aina ollut ohjelmoitua toimintaa tai tehokasta tekemistä. Suomalaisen kesälomakulttuurin analyysissa päätyy siis myönteiseen loppupäätelmään. Elämä on tässä, ei muualla. Aikaa pitää olla nyt, ei myöhemmin. Tunne tehokkuudesta ja tuottavuudesta on usein harhaa. Surua tuntien usein tarkkailen elämänmenoa. Se menee usein poispäin, ei pysy täällä.

20.8.2004

Amerikan alkuperäisväestö piti kaskaita herkkuna. Hyönteisten syöjiä tapaa täällä edelleenkin. Nuoren kaskaan voi syödä samalla tavalla kuin pehmeäkuorisen ravun. Suositeltava resepti on paistaa kaskaat voissa ja maustaa persiljalla. Kulmakunnan ravintolan keittiömestari suosittelee kaskaiden valmistamista seuraavasti: pyöritä kaskaat ensin vehnäjauhoissa, paista oliiviöljyssä ja tarjoa voi-valkoviinikastikkeen kera. Ja kaskaita riittää näinä viikkoina. Eekkerin alueelta niitä saattaa nousta maasta puolitoista miljoonaa yksilöä.

Toukokuussa voi myös ilmoittautua lukiolaisten kesäleirille. Kesän uutuus täkäläisillä koulutusmarkkinoilla on yliopistoon valmentava leiri. Parin viikon mittaisen ja kolme tuhatta dollaria maksavan ohjelman tarkoituksena on varmistaa jo hyvissä ajoin pääsy suosikkiyliopistoon. Leirillä ei istuta nuotiolla tai vaellella metsissä vaan kirjoitetaan esseitä, harjoitellaan lukion lopussa tuleviin testeihin ja totutellaan haastatteluun, jossa oma soveltuvuus joutuu koetukselle. Kilpailu opiskelupaikoista on kovaa, joten pari viikkoa kesälomasta jo lukioaikana ei kai ole kovin iso uhraus.

Tässä kuussa voi myös muistella menneitä. Toukokuun 17. päivänä 50 vuotta sitten päätettiin yksi Yhdysvaltain oikeushistorian tunnetuista oikeusjutuista. Kyse on tapauksesta ”Brown vastaan Opetusministeriö”. Kansasissa asuneelta värilliseltä Brownin perheeltä oli evätty oikeus lähettää koulunsa aloittava Linda uuteen valkoisille rakennettuun kouluun. Sen sijaan Lindalle osoitettiin kauempana oleva värillisten lasten koulu. Isä-Brown haastoi Opetusministeriön oikeuteen ja voitti jutun vuonna 1954. Tapausta pidetään tärkeänä siksi, että se vauhditti kansalaisoikeuksien tunnustamista kaikille amerikkalaisille.

Brownin tapaus oli myös iso moraalinen kysymys. Tähän asti koulutus oli peruslähtökohdiltaan eriarvoisuutta lisäävää. Koulutuspolitiikka nojasi ideaan ’erillisestä mutta tasa-arvoisesta’ koulusta, jonka mukaan värillisten lapsille oli omat koulut, joissa opetus muokattiin olosuhteiden, esimerkiksi puuvillankorjuun mukaan. Tie maan parhaisiin yliopistoihin oli siksi useimmille pystyssä.

50 toukokuuta sitten elämä täällä Washingtonissa oli monella tavalla erilaista kuin tänään. Värilliset eivät saaneet uida samassa altaassa kuin valkoiset. Bussissa oli mustille varattu vain peräpenkit. Elokuvateatterin parveke oli värillistä yleisöä varten. Brownin tapaus vauhditti liikettä, joka huipentui Martin Luther King juniorin vuonna 1963 Lincolnin monumentilla pitämään tunnettuun puheeseen I have a Dream.

Toukokuussa voi miettiä myös uutta alkua: elokuussa koulunsa aloittavia oppilaita ja opettajia. Aaro Järvelä oli Akvaarioprojektin aikaan yksi tämän aiheen innostuneista vetäjistä. Aaro ajatteli, että ensimmäisen koulupäivän pitäisi olla lapselle juhlahetki. Uusi alku. Koulutulokkaan tulisi tuntea, että häntä on odotettu kouluun. Juhla ei synny kruunuista ja korulauseista. Yksinkertaisista teoista ja pienistä sanoista kylläkin. Ensimmäisten päivien aikana koululaisen mielessä muovautuu käsitys koulusta ja oppimisesta. Näiden käsitysten muuttaminen on myöhemmin työlästä. Siksi alku on tärkeä.

Aihe oli meille molemmille ajankohtainen. Aarolla on kolme poikaa, joista yksi oli tuolloin koulussa ja toiset odottivat vuoroaan. Meillä Eero oli urakkansa jo aloittanut. Vertailimme Aaron kanssa poikien kokemuksia uudesta alusta.

Eeron ensimmäinen koulupäivä oli tutunomainen. Esiteltiin opettaja. Kysyttiin kenellä on allergioita. Puhuttiin järjestyssäännöistä. Oltiin ensimmäisellä välitunnilla. Toisen koulupäivän iltana Eero kertoi, että koulussa on paikka, johon ei saa mennä ilman lupaa. Kysyin onko se rehtorin kanslia. Ei. Keittiö. Ei. No mikä se sellainen paikka on, kysyin. ”Kirjasto.”

Jussin koulu alkoi torstaina. Perjantaina pojan koulusta kotiin palattua ylpeä isä tiedusteli mitä tämä oli tänään koulussa oppinut. Jussi siihen empimättä: ”En mitään. Opettaja sanoi, että oppiminen alkaa vasta maanantaina.”

7.5.2004